Osallistuva näyttelykoira 

Anna Sydänheimon koulutuspäivä 16.8.

Kouluttajat Outi & Irena järjestää sunnuntaina 16.8.2020 Anna Sydänheimon Osallistuva näyttelykoira -koulutuspäivän Ulvilassa!

 

Näyttelyihin osallistuminen vaatii monenlaisia taitoja ja temppuja, joita koiran on hyvä osata mahdollisimman sujuvasti.

Koulutuspäivässä käydään noin tunnin mittaisen luennon aikana läpi näyttelykoiran tärkeimpiä tukitaitoja ja miten niitä voi opettaa positiivisesti, jotta näyttelykokemus olisi mahdollisimman miellyttävä. Luennon jälkeen jatketaan 50 minuutin käytännön treeneillä.

Osallistuva näyttelykoira on suunnattu kaikenikäisille ja kaikella kokemustaustalla oleville koirille. Treeneissä harjoitellaan, miten kehässä saisi koirasta parhaat puolet esiin ja ennen kaikkea – miten kehäkokemus ja treenaaminen olisi hauskaa narun molemmille päille!

Treeneissä edetään koirien ehdoilla – mitään ei tehdä väkisin, vaan yhteistyössä ja koitetaan etsiä, mikä juuri sinun koiraasi motivoi. Treeneihin voi siis tulla sekä näyttelyihin tähtäävät, että jo näyttelyissä käyneet koirat. Näyttelyihin tähtäävien koirien kanssa opetellaan perusasioita ja asennetta. Mikäli koirasi on jo kokenut näyttelykonkari, mutta tarvitsee lisäharjoitusta esimerkiksi käsittelytilanteeseen tai iloisesti liikkumiseen, treenit on oiva paikka tulla saamaan sitä lisää.

Kouluttajana on pitkän näyttelytaustan eri rotuisten koirien kanssa omaava, SKL:n pätevöity kehäsihteeri, omaehtoiseen käsittelyyn perehtynyt ja ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja Anna Sydänheimo.

Annan mietteitä näyttelyharrastuksesta voit lukea lisää täältä:
https://www.pawsiteam.fi/nayttelyharrastus/

Luento pidetään Ulvilassa Friitala-Talossa Tassucatin koulutustilassa. Treenit pidetään säästä riippuen joko sisällä tai ulkona.


OHJELMA:
Osallistuva näyttelykoira -luento klo 12-13. Luennolle osallistutaan ilman koiraa. Hinta 20 e.

Näyttelyharjoitukset alk. klo 13.30.
Hinta 40 e (sis. luento + treenipaikka).

Huom! Treeniin osallistuvat vain paikan varanneet koirakot harjoittelurauhan takaamiseksi eli käytännön harjoitusten seuraaminen ei sisälly luentopäivään.

Jos osallistut myös treeneihin, valitse kellonaika, johon ensijaisesti haluat (muutokset mahdollisia).

1. ryhmä klo 13.30-14.20 TÄYNNÄ
2. ryhmä klo 14.30-15.20 TÄYNNÄ
3. ryhmä klo 16.00-16.50 TÄYNNÄ

040 737 6749 (Outi)

Friitalantie 11, Ulvila

  • Facebook
  • Instagram

©2020 Kouluttajat Outi & Irena